Lapsuus, lapset, vanhemmat
Ohhoi. Oon miettinny ennenkin sitä, miten oma lapsuus vaikuttaa nykyisyyteen.
Tänään poikani onnistui sanomaan jotain minun lapsuudesta/nuoruudesta, niin että äitini alkoi itkeä.
En osannu tehdä mitään… pakennin huoneesta. En mä osannu lohduttaa äitiäni siitä, että kaikki olis ihan ok. Että ei haittaa, mulla kuitenkin oli ihan hyvä lapsuus. Mä en osannu, koska sellasta ei paljon ollu. Lohdutusta, halailua, tunteista puhumista jne…
Pojalle tuli paha olo, mummille tuli paha olo ja mitä mulle, oon taas se paha josta kaikki lähti.
Itekkin mietin, mitä oon tehny väärin. Kaikki on solmussa. Oma jaksaminen on nollassa. Mikään ei kiinnosta, eikä mitään jaksa. Tuntosarvet herkillä, taasko se masennus koputtaa.
Sit toi poika, onko sille mahdollista saada toista lääkitystä?? EN tiedä, kun tuntuu ettei ne siellä psykalla oikeen ota tosissaan sitä, että tää meno on ihan holtitonta. Joo, onhan se totta, että sisarukset nahistelee… mutta se aika, kun nyt oltiin mummin luona, vissiin puolitoista tuntia. Sen aikana toi pikku tyttö kerkes itkee veikan kiusaamista jo kymmenen kertaa. Heti kotiin tultuaa, se raahaa vajaa neljä veen jaloista vai käsistä pois siskon huoneesta…. Ja tyttö itkee. Ei oo mun mielestä ihan normaalia… onko se mustasukkanen sille, en tiedä. Se ainakin sanoo vihaavansa siskoaan. Mutta toisinaan se on pojalle kaikki kaikessa… mutta silti se sitä kiusaa.
Mä en tiedä. Jos en mä kohta saa niskastani kiinni ja hankittua itelleni jotain työtö, että pääsen hetkeksi ihmisten ilmoille. niin mun pää varmasti räjähtää. Tosin, en tiedä miten senkin järjestän. Mulla menee aamulla vartti, että tökin ja ravistelen tota poikaa hereille, varmistan että se pukee ja kerkeää taksiin. Miten mä senkin järjestäsin jos en oliskaan aamusin töissä.
No, mutta jotain mun on tehtävä. Mä majottaudun kotiin nurkkaan ja jään sinne. Mitään en saa aikaan, mitään en jaksa ja kuntoilu sekä laihutus yrityset kaatuu aina jossain vaiheessa… Oon taas yhtä painava kun vuosi sitten alottaessani fitfarmin superdietin, itse asiassa muutaman kilon ylikin. Sekin tekee pahaa oloa ja välillä oikein sattuu, kun kroppa on niin pinkee. Voi tietty olla, että on taas toi kilpirauhasen toiminta vajaalla, sekun heittelee. Ettei tää kroppa taas oikein toimi täysillä ja aineen vahdunta on nollassa. Mietin, että pitäskö sittenkin suostua siihen leikkaukseen, jossa poistetaan kilpirauhanen kokonaan. Mutta en vaan usko, että musta on siihen,,, siis syömään lääkkeitä koko loppuelämän… Jos mä en muista ottaa ees omega kapseleita joka päivä, niin miten mä muistaisin jotkut hormonit…
Ahh. Huomenna mä yritän. Siivota, pestä pyykkiä, tehä ruokaa ja muuta sellasta, mitä en oo nyt pariin viikkoon tehny.
