Moikka maailma! Tässä aloitukseni, miksi Bloggaan ;)
Tänään, just tänään päätin, että mä haluan blogin.
Haluan kirjoittaa aiheista, joista olis ehkä jollekkin muulle apua tässä elämässä.
Koen, että mulla on elämänkokemusta moneen asiaan, ja ehkä mun mielipiteillä ON väliä.
Taustatietoa Teille :
Olen nyt 37 vuotias.
Edellisestä (avo)liitosta, mulla on kaksi lasta. Liitto kesti 12 vuotta, alettii seukkaamaan 14 vuotiaina.
Nää lapset on nyt 16 ja 12 vuotiaita.
Nykyisin oon naimisissa, neljäs hääpäivä tuloillaan. Meillä on yhteinen lapsi, kohta neljä vuotias. Joo, marssittiin maistraattiin, kun olin viimisilläni raskaana. Varsinkin kaunis morsian 😉 En vaan halunnu, että tämäkin muksu syntyis avoliitossa, kun kerta ajatus oli jokatapauksessa mennä naimisiin.
Häät juhlittiin sitten kesällä ja pääsin viimein tallustelemaan valkonen mekko päällä kirkon käytövää. (miten se onkaan se, lähes jokaisen tyttölapset unelma)
Mun vanhemmilla lapsilla on molemmilla kuulovamma.
Mun keskimmäisellä on todettu adhd:ta jota välillä on sanottu käytöshäiriöksi jne…. se taitaa olla tän hetken diagnoosi.
Oon just nyt työttämän. Tein yli kymmenen vuoden ”uran” asiakaspalvelu työssä. Liikenne asemalla, pikku kaupassa ja isommassa tavaratalossa osastovastaavana. Sit tuli venäjän tilanne ja työt loppu. Sit tuliki sellain olo, että olisko se siinä, josko olis aika ettiä uusia uria. Eli ajatuksena olis oppisopimus, hoitoalaa…. Pitäs vaan pikkuhiljaa tehä jotain sen eteen… huupsiis. Oon nyt yheksän kuukautta vaan ollu ja nauttinnu tästä kotiäitiydestä.
Tosiaan, sitä on osannu ihan eritavalla nauttia tästä viimosesta.
Esikoiseni kärsi silloin maitoallergiasta, 2000 vuonna se ei ees ollu mitenkään yleistä vielä. Eli sen dg viivästy, ja tyttö oli kolme kuukautta jo, kun se selvis. Sitä huutoa, kangistelua ja kovaa vatsaa oli se ensimmäinen kolme kuukautta. Eli, voin sanoa ettei nuori äiti silloin nauttinut tosta äitiydestö juuri ollenkaan. Olin silloin just täyttänny 21, kun toi esikoinen synty. Seuraava sit taas synty aikaan, kun ei toi elämä oikein enää kukoistanut. Mä halusin lasta, mut parisuhde oli mitä oli. Sen takia onkin jäänny ton keskimmäisen vauva-aika melkosen usvan peittoon. Keskimmäinen kerkes täyttää kaks, enneks myö muutettiin pois sieltä yhteisestä kotoonta.
Niistä ajoista sit lisää myöhemmässä. Pikku hiljaa.
Rankkaa on ollu, olin silloin vuorotyössä. Saatto kello soida 3:30 ja 4:30 kannoin nukkuvat lapset eteiseen, puin ne, kannoin autoo ja ajoin ne tarhaan, ite 5:30 töihin. Välillä oli niitä päiviä, se veemäinen työputki, että olin illassa, vein lapset 15:30 tarhaan ja menin töihin, pääsin 00:15 pois ja kotiin nukkumaan. Lapset piti hakee aamulla klo 9:00 kotiin, jotta vein ne taas takasin klo 11:30, töihin 12:00. Kotiin pääsin 19:00 ja hain lapset, äkkiä kotiin syömään iltapalaa ja nukkumaan, koska seuraava oli aamuvuoro ja taas herätys kello 3:30. Tätä rumbaa se oli sen viisi vuotta, kun yh-äippänä olin. Aika utuista koko tuo taival.
Mut tässä oli ne tausta tiedot.
Tässä blogissa haluun käsitellä näitä asioita. Elämää, parisuhdetta, äitiyttä, lapsia, teini-ikää jne jne.
Toi parisuhde asiakin on jotain, mistä tunnun nyt ymmärtävän jotain enemmän, kuin ennen. Nyt mulla on hyvä olla, saan olla minä. Meillä saa perheenjäsenet räjähtää, ilmasta oman mielipiteensä, huutaa ym ym, eikä siitä tehä numeroa. Lasten kanssa keskustellaan Miksi? ja oliko ihan oikein toimittu jne. Mutta meillä jokaisella… Antskun sanoin…. on oikeus omiin tunteisiin.
Mutta näistä lisää….
Pysy kuulolla, jos yhtään kolahti ja haluut kuulla lisää 😉
